Paljon on tässä näiden kirjoituksien välissä tapahtunut, mutta there's no time like the present, vai mitä. 

Jännittävää tässä päivässä oli se, että oli pikkuveljeni rippijuhlat. Minun oli tietenkin pakko lähteä kirkkoon, koska äitini mielestä sellainen vain kuluu asiaan. Sitä paitsi kuvia on saatava siitä kirkon ulkopuolelta. Onneksi istuin enoni vieressä ja saatoin siitä sopivasti aina poistua tupakalle tai kihistä, tirskua ja kommentoida ihmisten törkeitä asuja. Mulla on cool eno. 

Kirkossa käyminen oli juuri hyvä keino varmistaa itselleni, että en todellakaan enää usko mihinkään tällaiseen. Kaikki se kuulosti kovin pinnalliselta, lapselliselta ja vähän jopa kulttimeiningiltä. "Uskokaa ja Isä pitää teistä huolen, Jeesus, Jeesus. MÄÄÄH! Paimen LAMMAS"

Tietenkin heti kirkon jälkeen ainakin kaksi sukulaistani hyvin hienovaraisesti uteli miksi en mennyt ehtoolliselle. Kovin olivat ihmeissään. 

Ja täällä äitini luona landella oleminen on vähän tylsää. Huolestuttaa, että tupakat loppuu. Olen käynyt tupakalla siten, että hipsin terassille ja sytytän tupakan. En ole peitellyt sitä millään tavalla. Tuntuu aika rebeliltä. 

Oikeasti minua vaivaa täällä lääkkeideni salasyönti. Minulla siis diagnosoitiin kaksisuuntainen kohta jo kaksi vuotta sitten. En ole sanonut äidilleni mitään. Lähinnä siksi, että tiedän reaktion olevan "Älä höpötä". Äiti ajattelisi, että tämä on minun oma kehittämä höpöhö-juttu, ja esitän, eikä aiheesta pystyisi keskustelemaan sen enempää. Sama kaava toistuu äitini kanssa aina asioissa, joita hän ei ymmärrä tai näkee jollain tavalla negatiivisesti. Tämänpäiväisenä samanlaisena höpöhöpö-juttuna oli kasvissyöntini, jota olen siis harjoittanut yli kaksi vuotta. Teen itselleni erilliset ruoat tai syön leipää, koska äitini ei ota minua tosissaan, vaan haluaa että söisin lihaa ja "normaalia ruokaa". 

Sairaudesta samalainen pyöritys saisi minut varmasti todella pahaan jamaan. Jo pelkkä ajatus tekee pahaa. Haluaisin pystyä puhumaan äitini kanssa näistä asioista; suhteistani, siitä millaista elämäni on kaksisuuntaisen takia pahimmillaan ja parhaimmillaan ollut, ongelmistani ja huolistani. En voi, sillä äitini on vaikea. Kyllä tiedän, että hän välittää ja huolehtii, mutta en usko että hän osaisi käsitellä niitä asioita tahdikkaasti, enkä halua, että minulle niin merkityksellisiä asioita vähätellään, varsinkaan jonkun niin läheisen ihmisen kuin äidin, taholta. 

Joten nyt napsin Litoni salassa, hieman myöhässä. Omnomnomn. :) 

---

 

Ylläoleva ei liity mitenkään mihinkään, paitsi että (!!) halun kissan, vaikka olen allerginen, aion joskus vielä katsoa elokuvasarjan, jota kyseinen kuva parodioi, ja minulla alkaa olla tiukat paikat uuden duunipaikan ja asunnon löytämisen suhteen.

Out.